Rakas päiväkirja,

loputki oman ikäset frendit lähti vissii tänää leireilleen(yksi taisi jopa jäädä), ja nyt sitten odottelen viimeisenä pääsyä omalle leirilleni. Onhan tässä tullut perjantaista eteenpäin avauduttua, ja huomenna pääsen sitten odotuksen piinasta. Pääsen itse tarkastamaan millaista on riparilla. Toivon hyvää kokemusta, mutta mene ja tiedä sitten. Tosin se, että pitkästä aikaa on aikataulu päivälle voi tehdä leiristä paljon lyhyemmän tuntuisen.

Tänään taas oli mielenkiintoinen päivä; ensinnäkin menin nukkumaan noin puoli viisi aamulla, ja kultani herätti lupaamallaan soitolla kello 11:55(tästäkin voisi repiä jotain jännää[muutakin kuin se, että siinä on 1:5], mutta nyt ei vain jaksa). Rupattelimme, ja keskeydyimmekin kerran, kun kultani akku loppui kesken. Pääsimpähän purkamaan ikävääni edes vähän, ja oli ihana kuulla kultaani, mutta eihän se livenä näkemistä voita millään. Olen siis 12.7. asti netin ulottumattomissa, joten seuraava blogimerkintä tulee olemaan silloin, toivottavasti hyvän riparikokemuksen tarina kyljessään :)

Riparia edelleen odotellessa; Hyvää yötä, kauniita unia ja oikeen sulosia oman kullan kuvia kaikelle kansalle!!

"I don't remember where I was,
I realized, Life is a game.
The more seriously I took things,
The harder the rules became.

I had no idea what it'd cost,
my life passed before my eyes.
I found out how little I accomplished, all my plans denied"
P.S. kyseinen pätkä liittyy hyvin olennaisesti tähän päivään, mutta ei niinkään, että elämäni muistuttaisi sitä. Ei hätää!